top of page

KIIREISEN YRITTÄJÄN PARHAAT MARKKINOINTIKIKAT

Päivät vain kuluvat, eikä markkinoinnin hoitamiseen tunnu olevan ikinä tarpeeksi aikaa! Kuulostaako tutulta? Luulisin, että tämä on todellisuutta jokaiselle yrittäjälle jossain vaiheessa yrityksen arkea. Keräsin kasaan parhaimmat vinkit markkinoinnin luomiseen ja ylläpitämiseen myös kiireisinä aikoina.


Käytä uudelleen ja jaa linkkejä muiden materiaaleihin

Kaikkein kiireisimpinä aikoina syntyy harvoin uusia ideoitakaan. Ajatukset ovat jossain aivan muualla kuin uuden sisällön luomisessa. Tällaisina aikoina on hyvä kääntyä aiemmin käyttämäsi sisällön sekä muiden luoman sisällön puoleen. Etsi omasta sisällöstäsi valmiiksi käytettävissä olevia julkaisuja, tekstejä tai materiaaleja ja käytä ne uudelleen. Tai muokkaa vanhoja uuteen käyttöön. Etsi myös omaan yritykseesi sopivia muiden kirjoittamia tekstejä ja jaa ne suoraan heidän nettisivuiltaan linkillä.


Älä hätäile

Kun paine markkinoinnin hoitamiseen on suurin, tulee usein hätäiltyä. Tehtyä vain jotakin, millä saa aktiivisuutta markkinointikanaviin. Ota hetki ja mieti, millä olisi suurin vaikutus markkinointiisi sillä hetkellä. Mieti, mikä markkinointikanava toimisi parhaiten kohderyhmäsi tavoittamiseen ja mieti, miten saisit sinne hyvää sisältöä. Hoida mieluiten yksi hyvin, kuin monta huonosti.


Keskitä sisällön luominen

Jos kamppailet kuukausittain, viikottain tai jopa päivittäin sisällön luomisen kanssa, keskitä sen luominen yhteen päivään tai viikonloppuun. Siten sinun ei tarvitse tuskailla asian kanssa useampana päivänä ja sisällön luominen on hoidettu kerralla kuntoon. Voit taas hetken hengähtää. Sisällön luomisesta tulee myös mukavampaa, kun sitä ei tee paniikissa ja pakolla. Muista kuitenkin aikatauluttaa sisällön luominen itsellesi esimerkiksi kerran kuukauteen, ettei se jää tekemättä.


Pidä huolta hyvistä ideoistasi

Joskus sisältöä luodessa ideoita saattaa tulla jopa liikaa tai jokin idea saattaa tulla mieleesi kesken jonkin toisen puuhan. Luo itsellesi päivittyvä lista vaikka wordiin tai exceliin, johon keräät kaikki ideasi samaan paikkaan. Kun käytät idean, poistat sen listasta. Näin ideasi pysyvät tallessa samassa paikassa, mutta myös päivittyvät käytön mukaan.


Hyödynnä ajastus

Olethan huomannut, että Facebookissa voi ajastaa päivityksiä tiettyyn päivään ja aikaan? Sillä voit ajastaa vaikka koko kuukauden sisällön valmiiksi ja lisätä sekaan ajankohtaisempia päivityksiä silloin niitä tulee.


Kokeile sovelluksia

Jos tarvitset hieman laajempaa ajastus- ja automatisointiapua, voit käyttää sisällön jakamiseen tarkoitettuja sovelluksia. Sovellukset, kuten Hootsuite, Buffer, SproutSocial, HubSpot, Social Oomph ja Social Flow, auttavat sinua aikatauluttamaan ja jakamaan sisältöä useampaan kanavaan automaattisesti. Eri sovelluksissa on omat toimintonsa, joten tutustu niihin ja mieti, mikä niistä on sinulle toimivin. Kaikkea ne eivät puolestasi hoida, mutta saat jo paljon helpotettua päivittäistä tarvetta eri päivitysten julkaisuun.


Miten kiire näkyy sinun markkinoinnissasi? Miten voisit minimoida kiireen vaikutuksen markkinointiisi?

Kerro ihmeessä omat vinkkisi!


Terveisin,

Kiireinen markkinointivalmentaja

Emma

KÄY KATSOMASSA MYÖS:

- Kiireisen yrittäjän markkinointirutiini -nettikurssi

#Kiireenkesyttäminen #Aikatauluttaminen

Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki

Kategoriat

Asiasanat

Tunnisteita ei vielä ole.

SINUA VOI KIINNOSTAA MYÖS :

bottom of page