
Markkinointivalmentaja Emma Laaksonen
KTM (Markkinointi, Turun kauppakorkeakoulu)
Yrittäjänä vuodesta 2008 lähtien. Vuodet 2008-2016 kauneusalan yrittäjänä, markkinointivalmentajana 2017-
Minusta
Haluan auttaa markkinointiaan hoitavaa yrittäjää kehittymään paremmaksi markkinoijaksi ja olla tukena mahdollisten ongelmien syntyessä. Minulla on paljon näkemystä siitä, miten markkinointia voi hoitaa itse, tehokkaasti ja myös edullisesti.
Olen toiminut 10 vuotta yrittäjänä ja sinä aikana hoitanut kaikki markkinointiin liittyvät asiat itse. Vaikka minulla on vahva teoreettinen osaaminen markkinoinnista opiskelujeni kautta, koen silti, että minulla itsellänikin on paljon opeteltavaa. Haluan jakaa kaiken, minkä olen vuosien aikana oppinut markkinoinnin hoitamisesta: työkalut, ideat ja strategiat. Ja jatkan oppimista joka päivä, jotta voin jakaa oppimani myös teidän kanssanne.
Parhaimmillani olen uusien markkinointikeinojen ideoinnissa sekä markkinoinnin selkeyttämisessä, tehostamisessa ja helpottamisessa. Mielestäni markkinointi on älyttömän mielenkiintoista eikä sen tarvitse viedä kaikkea aikaasi ja rahaasi tai tarpeettomasti kuluttaa hermojasi ja energiaasi.
Tehtävänäni on auttaa sinua löytämään juuri sinulle ja yrityksellesi oikeat ratkaisut. En tee asioita puolestasi, vaan johdatan sinua kohti ahaa-elämystä oikeanlaisilla kysymyksillä ja pohdinnoilla. Sinä olet oman yrityksesi asiantuntija ja siten myös paras löytämään oikeat ratkaisut markkinoinnin tuomiin haasteisiin.
Emma
Markkinointivalmentaja